Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Korsika ja Sardinia ovat kuin kaksi sisarusta, jotka ovat muuttaneet eri maihin ja joita erottaa meren lisäksi kulttuuri. Tämä kokopäivän retki jyrkänteellä sijaitsevaan Bonifacion kaupunkiin Etelä-Korsikassa on täydellinen tilaisuus tutustua Ranskan kesyttömimpään alueeseen.
Ensin ajetaan Pohjois-Sardiniaan, jossa astutaan laivaan Santa Teresassa 50-minuutin pituiselle matkalle lahden toiselle puolelle. Hieman vaaralliselle paikalle, 70 metrin korkuiselle jyrkänteelle rakennettu Bonifacio on näkemisen arvoinen. Sen vuonomainen satama on myös itsessään nähtävyys. Matkustat minijunalla keskustaan, ennen kuin osallistut opastetulle kierrokselle tähän päätähuimaavaan linnakkeeseen ja sen kapeisiin kujiin ennen kuin on aika pysähtyä lounaalle. Iltapäivällä sinulla on omaa aikaa kierrellä kaupungissa.
Kuljeskellessasi mukulakivikatuja pitkin, seuraat Korsikan kuuluisimman pojan, Napoleonin, jalanjälkiä. Hän suunnitteli Sardinian valloituksensa täällä. Etsi antiikkia, käsitöitä ja koruja kaupoista, jotka nykyään täyttävät muinaiset talot. Voit myös mennä satamaan katsomaan saapuvia ja lähteviä huvipursia.
Kuljetukset
Lauttalippu
Opaspalvelu
Ajelu minijunalla
Saat 100% hyvityksen, jos peruutat viimeistään 1 päivä ennen kuin aktiviteetti alkaa.
Hyviä uutisia! Tähän varaukseen ei kuulu lisämaksuja.
TUI ITALIA S.R.L.
Tarvitsetko apua varauksen tekemisessä? Tai ehkä haluat vain kysyä muutaman kysymyksen? Oli syy mikä tahansa, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä.
Aukioloajat: Olemme avoinna ympäri vuorokauden
Puhelinnumero: +358942552265